
Heittäydy Pellekaija Pumin ja Sirkustirehtöörin musiikkimatkaan!
Tervetuloa lastenkonserttiin sunnuntaina 15.2.2009 Mäntän koulukeskuksen liikuntasaliin!
Esiintyjänä on Pellekaija Pum ja Varaventtiili-orkesteri. Lastenmusiikkiyhtyeen syys-lokakuun taitteessa julkaisemalta Matkalla Huitsin Nevadaan -albumilta kuullaan letkeää musaa, joka saa puntin vipattamaan. Uusin levy on myynnissä keikkapaikalla.
Pellekaija Pum on viihdyttänyt lapsia jo 16 vuotta ja on monelle lapselle televisiostakin tuttu. Pelastuspartio Pellekaija Pum -lastenohjelmaa esitettiin muutama vuosi sitten MTV 3 ja Sub Juniori- kanavilla. Paloturvallisuusasiaa ja musiikkia pääsee seuraamaan sarjan uusinnoista samoilta kanavilta.
Ovet avautuvat klo 15 ja orkesteri aloittaa klo 16. Ennen konserttia voi buffetissa nautiskella kahvia/mehua kera leivonnaisen. Lapset voivat pistäytyä liikunnallisessa puuhapisteessä. Pientä korvausta vastaan voi saada kasvomaalauksen tai lastentavarakirppikseltä voi tehdä löytöjä.
Liput: Lapset 3€, aikuiset 5€ (Varaa käteistä mukaan, pankkikortilla ei voi maksaa.)
Konserttiin voi halutessaan pukeutua naamiaisasuun; ritariksi, merirosvoksi, prisessaksi... tai tulla juuri sellaisena kuin hyvältä tuntuu.
Tapahtuman järjestää LIONS CLUB MÄNTTÄ /LADYT ja klubimme veljet ovat myös järjestelyissä mukana.
Konsertin tuotto suunnataan Mänttä-Vilppulan alueen lasten ja nuorten hyväksi.
Lastentavarakirppis:
20 nopeinta voi varata pöytäpaikan lastentavaroiden kirppismyynnille. Pöytäpaikan hinta on 10 e, sisältää pääsylipun. Sitovat ilmoittautumiset iltaisin Tarja Haverinen puh. 050 5944209
Lisätietoja tapahtumasta voi kysyä Hannele Karppiselta puh. 050 525 3493